Ensimmainen paiva
Perjantaina herattiin kuudelta aamulla, silla laiva Gileilta Lombokkiin lahti seitsemalta aamulla. Oltiin pari paivaa sitten varattu trekkausreissu jostain ihme kojusta. Laiva lahti tietty myohassa, kaikki taalla on aina myohassa ja muutenkin vahan pilipalimeininkia havaittavissa.
Veneen saavuttua Lombokkiin meidan nimia huuteli joku hyyppa siina rannassa. Se huus Miikcha and Veronica ja meita se ilmeisesti huuteli, silla ei kukaan muukaan siihen ilmestynyt. Seurattiin tata hyyppaa autolle ja hypattiin kyytiin. Autoon meidan kanssa hyppasi Australiailainen Monica ja sveitsilainen Mark. Ajeltiin siina joku tunti trekkauskeskukseen, jossa saatiin aamupalaa ja sadetakit yms. muita varusteita trekkia varten. Rinkat jatettiin lukkojen taakse.
Aamiaisen jalkeen lahdettiin matkaan. Ensimmaisen paivan alku oli aika helppoa. Kivaa metsapolkua kaveltiin ylospain ja nahtiin matkanvarrella muutama hassu apinakin. :)
Puolivalissa kiipeamista meidan seuraan liittyi pari tanskalaista miesta. Meita oli siis kuusi + opas ja kantajat. Kantajat kantoi kaiken tarvittavan eli ruokalutarvikkeet ja teltat yms. Ne oli kyl ihme aijia kun slabarit jalassa kantoi hirveaa taakkaa ylos vuorelle.
Loppupaivan kiipeaminen oli tosi rankkaa ja ei ole oikeen mitaan mihin sita voisi verrata. Ehka johonkin maratoniin. Onneksi ei tassa vaiheessa tiedetty, etta paljon pahempaa on viela luvassa. Jossain vaiheessa alkoi pieni tihkusade\sumu myos tassa vaiheessa kiipeaminen vaikeutui.Seinama oli melkein pystysuoraa ja joka puolella oli sumua\pilvia. Toisaalta oli ehka ihan hyva ettei nahty alaspain, silla olisi varmaan alkanut huimata. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jalkeen paastiin vihdoin leiripaikkaan. Oli kyl hyva fiilis. Eka yo leiriydyttiin kraaterijarven ylapuolella, kraaterin reunalla. Oltiin ihan pilvien ymparoimana, joten ei nahty yhtaan mitaan. Oli vahan jannaa olla 2100 metrissa olevan kukkulan paalla pilvien ymparoimana
Odotettiin kantajia joku tunti ja kun ne oli paassy ylos, niin pystytettiin teltat. Onneksi saatiin tosi paksut makuupussit, niin ei paleltanut vaikka lampotila oli jotain 10 astetta.
Toinen paiva
Aamulla herattiin taas kuuden aikoihin ja teltasta ulos astuessa maisemat oli ihan torkeen siistit. Kraaterijarven keskella oli pieni tulivuori ja sen ylla leijui pilvet. Nahtiin jopa Gilit, ja ne naytti tosi pienilta.
Aamiaisen jalkeen lahdettiin laskeutumaan alas jarvelle ja kuumille lahteille. Alas mentiin aika hankalaa reittia ja virheaskeliin ei ollut kylla yhtaan varaa. Seinama oli taas melkein pystysuoraa. Paastiin alas jarvelle jossain kahdessa tunnissa ja perilla meita odotti todella natit maisemat.
Jatettiin jotain meidan vaatteita siihen jarven rantaan kuivumaan ja suunnattiin kuumille lahteille. Kuumilla lahteilla oli myos pari pienta raikasta vesiputousta ja noi kaikki miehet menikin sit ottamaan virkistavat suihkut niiden alle. Virkistavien suihkujen jalkeen lilluttiin hetki kuumissa lahteissa, ja se oli tosi rentouttavaa. <3 Kuumilla lahteilla ei paljon ketaan muita nakynyt kuin me kuusi ja joitain paikallisia.
Lillumisen jalkeen mentiin jarvelle syomaan lounas ja lounaan jalkeen jatkettiin matkaa ylospain. Taa kiipeaminen se vasta rankkaa olikin. Alku tosin oli sellaista tosi kivaa ja leppoisaa, kaveltiin vahan ylospain menevaa polkua ja valilla kaveltiin pilvien sisalla.Pilvien sisalla oli mukavan viileaa. Loppumatka oli taas aika tuskaista. Siina ei paljon muuta pystynyt ajattelemaan kun sita, etta pistaa nyt jalkaa toisen eteen.Tassakaan vaiheessa ei saanut kaatua, silla muuten olisi varmaan kuollut tai ainakin murtanu muutamat luut. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jalkeen saavuttiin vihdoin leiripaikkaan. Leiripaikka oli 2700 metrin korkeudessa. Odotettiin hetki, etta kantajatkin paasisi leiriin ja kun ne oli saapunut niin pystytettiin teltat.
Istuskeltiin siina sit sellasen kivipenkin paalla kun yhtakkia se alkoi heilumaan\tarisemaan vahasen. Sita tarinaa ei tuntenut missaan muualla kuin siina kiven paalla. Kysyttiin oppaalta etta mita taa nyt tarkottaa ja se selitti jotain jostain sateesta ja siita miten se tarina johtuu sateesta.. No myohemmin saatiin tietaa et se olikin ollut pieni maanjaristys. :D
Kolmas paiva
Opas heratti meidat joskus kahden aikaan yolla ja pienen KEKSI aamupalan jalkeen lahdettiin valloittamaan huippua taysikuun valossa. Huipulle kiivettiin yhteensa ehka joku 2-3 tuntia ja viimeiset tunnit oli suoraan sanottuna ihan k-a-m-a-l-i-a. Se oli sellaista soran ja kivien sekoitusta eli aina kun otti yhen askeleen eteenpain niin valui kaksi taakse. Siina paasi kylla molemmilta muutama kirosana ja melkeen itkukin kun se oli niin rankkaa. Kumpikaan meista ei ole ikina kokenut mitaan niin raskasta. Se oli fyysisyyden lisaksi myos henkisesti tosi rankkaa, silla keho oli niin vasynyt ettei eteenpain olisi paassyt kuin tahdonvoimalla.
Sitten kun opas kertoi, etta huipulle on enaa 10 minuutin matka, niin alkoi uusi puhti. Pari kirosanaa ja jalkaa toisen eteen niin huomattiin kohta olevamme paivan ensimmainen ryhma huipulla! Fiilis oli jotain ihan kasittamatonta ja kumpikaan meista ei ole varmaan ikina ollut niin ylpea itsestaan. Oli kunnon voittajafiilis ja tuntui etta nyt mikaan ei enaa oo mahdotonta.
Huipulla istuttiin ja odotettiin auringonnousua joku tunti. Huipulla oli tosi kylma, jotain 3-5 astetta. Auringonnousu oli tosi upea, ensin oli tosi pimeaa ja yhtakkia nakikin kaiken. Huipulta naki koko Lombokin ja jos olisi ollut vahemman pilvia, niin olisi varmaan nahnyt Balinkin.
Lopulta oli pakko lahtea alaspain, silla ei tunnettu kylmyyden takia enaan ees omia varpaitamme. Alaspain meno oli kylla paljon helpompaa. Puolijuostiin alas ja valilla pyllahdeltiin kun sora petti jalkojen alta. Alasmeno takaisin leiriin taisi kestaa alle pari tuntia ja perilla meita odotti ihana banaanipannariaamupala.
Syotiin aamupala ihan uskomattomissa maisemissa ja katseltiin kun apinat murtautui jonkun onnettoman ihmisen telttaan ja ryosti sielta nuudeleita. :D
Aamupalan jalkeen aloitettiin tarpominen alaspain. Se ei ollut yhtaan kivaa ja mulla oli hirvea nuha ja kaikki jalkalihakset ihan hellana. No jaatiin sitten vahan muista jalkeen, kun olin niin hidas. Sit Miikka auttoi vahan ja kantoi munkin reppua. Ilman reppua alasmeno oli vahan helpompaa ja saatiinki sit muut kiinni. Alasmeno kesti yhteensa 5 tuntia ja alhaalla oli tosi hyva, mutta kuolemanvasynyt fiilis.
Alhaalla meita odotti autokyyti sinne paikkaan, josta perjantaina aloitettiin kiipeaminen. Mentiin koko ryhma sellasen lava-auton lavalle istumaan ja lahdettiin kohti trekkauskeskusta. Tiet oli tosi mutkaisia ja taynna yla- ja alamakia, joten tuntui ihan silta etta olisi ollut vuoristoradassa. Ma olin tosi vasynyt ja pari kertaa taisin torkahtaa Miikan selkaa vasten. En kyl tajuu miten se on mahdollista tollasessa kyydissa..
Tunnin paasta saavuttiin sinne paikkaan johon oltiin rinkkamme jatetty. Siina sitten hengailtiin hetki ja voi vitsi miten ihanalta tuntui ottaa lenkkarit pois ja laittaa slabarit jalkaan. <3
Meilla molemmilla on nyt jalat rakoilla ja mun toisen varpaan kynsi on ihan musta ja puoliks irti. Lihakset on tosi kipeena ja viime yona nukuttiin niin sikeesti ettei heratty kertaakaan, vaikka meteli on valilla jotain ihan kasittamatonta.Mut ei sitä moni oo kiivenny 3700m korkeen vuoren huipulle. :p
Nyt
ollaan Lombokin Kutalla lepuuttamassa kipeitä jäseniämme ja nauttimassa
viimeisestä viikosta. Täällä on ihania rantoja ja rauhallista ajella.
Turistejakaan ei oo paljoa. :)
Venla